26.9.2017
Sähköistä selkeyttä korttiviidakkoon – Työturvallisuuskortin ja Tulityökortin voi nyt ladata kännykkään

STT 26.9.2017

Työturvallisuuskorttia ja Tulityökorttia voi kantaa mukana myös kännykässä. Työturvallisuuskeskus ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK ovat kehittäneet yhteistyössä Korttitieto.fi-palvelun, jonka avulla molemmat kortit voi ladata älypuhelimeen.

Mobiilikortti kulkee aina omassa puhelimessa mukana ja se toimii tarvittaessa todistuksena suoritetusta koulutuksesta. Mobiilikortti tarjoaa myös mahdollisuuden tarkastaa tietoja SPEKin ja Työturvallisuuskeskuksen rekistereistä. Sovelluksessa voi antaa omaa pätevyystietoa koskevan luovutusluvan kolmannelle osapuolelle, kuten esimerkiksi Suomen Tilaajavastuu Oy:n Valttikorttiin, jota käytetään rakennustyömailla yleisesti henkilötunnisteena ja kulunvalvonnassa.

– Pätevyystietojen helpompi saatavuus helpottaa arkea myös työmailla. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä kortti itsessään ei tuo ammatillista osaamista, vaan se on vain todistus suoritetusta turvallisuuskoulutuksesta, huomauttaa koulutuspäällikkö Heli Hätönen SPEKistä.

Korttitieto.fi-palvelun käyttäminen on helppoa. Palveluun kirjautumiseen henkilö tarvitsee sähköpostiosoitteen ja kortin lataamiseksi hänellä tulee olla kortin numero. Mobiilisovellus tulee olemaan ladattavissa App Storesta (iOS) ja Google Playsta (Android).

Yli miljoona korttisuoritusta

Yli 1,2 miljoona henkilöä on suorittanut Työturvallisuuskortin. Tulityökortin koulutussuorituksia on yhteensä 1,6 miljoonaa. Uusia Työturvallisuuskortin korttisuorituksia oli viime vuonna lähes 150 000, ja Tulityökortin osalta 77 000.

Työturvallisuuskorttikoulutuksen uudistettu sisältö ja koulutusmalli otettiin käyttöön vuoden 2017 alusta lukien. Uudistustyössä tehtiin yhteistyötä SPEKin kanssa ja eri korttikoulutusten päällekkäisyyksiä poistettiin. Työturvallisuuskorttikoulutus antaa perustiedot työympäristön vaaroista ja työsuojelusta yhteisellä työpaikalla. Työturvallisuuskeskus hallinnoi Työturvallisuuskorttijärjestelmää.

-Työturvallisuuskorttikoulutuksen tavoitteena on tukea työpaikan työsuojeluosaamisen ja työsuojelutoiminnan kehittämistä. Uudessa koulutusmallissa opitaan vuorovaikutuksen, itse oivaltamisen ja toiminnallisuuden avulla, kertoo Työturvallisuuskortista vastaava asiantuntija Petri Pakkanen Työturvallisuuskeskuksesta.

Myös tulityökoulutuksessa toteutettiin suuri rakenteellinen uudistus vuoden 2016 tammikuussa, kun SPEKin Tulityötoimikunta yhdisti tulitöiden sekä katto- ja vedeneristysalan tulitöiden koulutukset ja koko koulutussisältö uudistettiin.

SPEKin hallinnoiman tulityökoulutuksen tavoitteena on, että työntekijät ja luvan myöntäjät ymmärtävät tulitöihin liittyvät riskit sekä osaavat toteuttaa turvatoimet ennen työn aloittamista, tulityön aikana ja sen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Asiantuntija Petri Pakkanen, Työturvallisuuskeskus
puh. 040 844 6112
petri.pakkanen@ttk.fi

Koulutuspäällikkö Heli Hätönen, SPEK
puh. 040 484 3822
heli.hatonen@spek.fi

Toimitusjohtaja Rauno Hanhela, Työturvallisuuskeskus
puh. 0400 72 5723
rauno.hanhela@ttk.fi