7.9.2017
RT uudisti työturvallisuusperehdytyksen
Rakennusteollisuus RT ry:n tiedote 7.9.2017

Rakennusala on kehittänyt yhdessä täysin uudenlaisen sähköisen perehdytysmallin, jotta kaikilla olisi riittävät tiedot työturvallisuudesta jo työmaalle saavuttaessa. ePerehdytyksessä työntekijä tutustuu työturvallisuuden yleisiin asioihin ajasta ja paikasta riippumattomana verkko-oppimisena ja todentaa osaamisensa tentillä. Hyväksytty suoritus on voimassa aina vuoden kerrallaan kaikilla työmailla.

 

Rakennustyömaa on haasteellinen työpaikka, eikä töihin saa mennä ilman asianmukaista perehdytystä. Tähän saakka perehdytys on järjestetty kokonaisuudessaan työmailla ja sen taso ja laajuus ovat vaihdelleet suuresti. Koska rakennusalalla on paljon aliurakointia, voi työntekijä työskennellä jopa kymmenillä työmailla vuodessa ja on joutunut käymään niissä jokaisessa läpi koko perehdytyksen. Jatkossa riittää, että ePerehdytyksen suorittanut työntekijä keskittyy työmaaperehdytyksessä kyseisen työmaan olosuhteisiin ja erityispiirteisiin.ePerehdytys on kehitetty koko rakennusalan yhteistyönä. Palvelusta vastaa Rakennusteollisuus RT:hen kuuluva Rakennusmedia. RT:n jäsenyritysten lisäksi kehityshankkeeseen ovat osallistuneet muun muassa alan henkilöjärjestöt ja viranomaiset. 

”Ryhdyimme hankkeeseen kentältä tulleen palautteen pohjalta, koska vanha malli oli koettu raskaaksi ja tehottomaksi. Yritykset ovat antaneet omat aineistonsa ja osaamisensa hankkeen käyttöön. Asiantuntijat ovat koonneet niistä parhaat käytännöt ja luoneet yhtenäisen, kaikkia palvelevan perehdytysmallin. Testivaiheessa saimme laajalti myös työntekijöiden näkemyksiä”, Rakennusmedian toimitusjohtaja Heidi Husari kiittelee.

 

Uudenlaisella perehdytyksellä halutaan varmistaa, että jokainen tunnistaa työn riskitekijät ja hallitsee turvallisen työskentelyn perustiedot. ePerehdytyksellä voi korvata kokonaan työmaalla tapahtuvan yleisperehdytyksen, mikä on myös aluehallintoviranomaisten hyväksymä menettely. Rakennusteollisuus RT:n hallitus on suositellut ePerehdytyksen käyttöönottoa jäsenyrityksilleen ja koko rakennusalalle.

 

Oppi perille omalla äidinkielellä

 

Rakennustyömailla työskentelee suuri määrä myös muista kulttuureista tulleita vieraskielisiä työntekijöitä, joiden on tärkeä saada tietoa suomalaisista määräyksistä ja työtavoista. Valtaosa työntekijöistä voi suorittaa ePerehdytyksen omalla äidinkielellään. Suomen kielen lisäksi vaihtoehtoina ovat viro, latvia, liettua, puola, venäjä, englanti ja myöhemmin myös ruotsi.

 

Husari kertoo, että rakennusala on tehnyt pitkäjänteisesti töitä työtuvallisuutensa eteen, ja tapaturmien määrät ovat vähentyneet merkittävästi. Yritysten välillä on kuitenkin suuria eroja. Kärkiyrityksissä työturvallisuus on jo hyvällä tasolla, kun taas yrityksissä, joissa turvallisuuteen ei ole panostettu, tullaan pahasti jäljessä. Husarin mukaan yhtenäisellä yleisperehdytyksellä halutaan kohottaa yleistä turvallisuusosaamista ja tehostaa työmaiden arkea.

 

Suoritusmerkintä tallentuu välittömästi rakennusalalle kehitettyyn Suomen Tilaajavastuun Taitorekisteriin. Sieltä tieto on helposti työmaalla luettavissa työntekijöiden sähköiseltä henkilötunnisteelta eli Valttikortilta muun muassa maksuttoman mobiilisovelluksen avulla.

 

ePerehdytys on osa Rakennusteollisuuden Nolla tapaturmaa 2020 -ohjelman toimenpiteitä ja alalla askel kohti turvallisempia, tuottavampia ja digitaalisempia työmaita.

Lisätietoa:
eperehdytys.info 
Rakennusmedian toimitusjohtaja Heidi Husari, puh. 040 831 2829